torstai 16. heinäkuuta 2015

Kiharrin tapaturma



Mä en ole oikeastaan ikinä osannut kihartaa hiuksiani, tai joo saan kiharat näyttämään tuolta kuten ylemmässä kuvassa. Hetken tai muutaman tunnin. Aiemmin olen käyttänyt niitä kihartimia, joissa on se "klipsu". Ostin monta kuukautta sitten Remingtonin Silk -puikkokihartimen, ajattelin jos sillä olisi helpompaa kihartaa. Kyllä ehdottomasti on! Sitten unohdin sen kuitenkin kaapin perälle pitkäksi aikaa kunnes viime viikolla iski kova pakottava tarve kihartaa. Kaivoin kihartimen kaapista, sain kuin sainkin kiharat tehtyä ja sen lisäksi polttomerkittyä itseni... niin mun tuuria! Kiharat kestivät kuitenkin koko päivän ja muuten tykkäsin niistä kovasti. 


Hah, onko kukaan muu onnistunut sohaisemaan 200 asteista kiharrinta tms. poskeensa? Miten se on mahdollista, en todellakaan tiedä. Pieni hipaisu sai aikaan tuollaisen jäljen. Kuvassa minulla on meikkivoidetta jäljen päällä, mutta myöhemmin illalla jälki oli aivan musta. Seuraavana päivänä siitä kuoriutui palanen ihoa, johon tietenkin ilmaantui rupi ja muutenkin koko jälki näyttää aivan siltä kuin olisin kaatunut tms. :D Kovinkaan kipeä se ei ole ollut, ihmettelen suuresti. 

Oletko koskaan polttanut muutakuin sormesi/kätesi kiharrinta tai muuta vastaavaa hiustenmuotoilulaitetta käyttämällä ? 


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Pinkit blingbling kynnet


En ole taas varmaan kahteen kuukauteen koristellut kynsiäni, olen kyllä lakkaillut niitä silloin tällöin. Nyt taas innostuin strasseista ja mikrohelmistä. Etusormessa ja pikkurillissä on kaksi kerrosta Lumenen Roosa Nauha -kynsilakkaa, joka ei koristeluita vaadi. Peukalossa, keskisormessa ja nimettömässä on kaksi kerrosta uusinta pakkomielle pinkkiäni SinfulColorsin lakkaa sävyssä Cream Pink. Se on pinkkilakka, jossa on hieman kultaista shimmeriä ja levittyy kuin unelma, AH niin ihana! Koristeluihin käytin kahta erikokoista hopeaa strassia ja paljon mikrohelmiä. Yllättävän nopeasti sain mikrohelmet paikoilleen dottingtoolin avulla.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Livbox; Heinäkuu 2015

Sain Livboxini oikeastaan jo maanantaina. On todella kätevää, että toimitustapoja lisättiin, itse käytän tällä hetkellä Smartpostia. Mitä sinä käytät? 

Heinäkuun boxin teemana on "Inspiroidutaan luonnosta". 


Boxissa tuli kuusi tuotetta ja yllärinä tuollainen Villi Karpalo -välipalapatukka. Itseasiassa, patukka on edelleen syömättä. :D Tuotteista kolme ovat täysikokoisia.


La Roche-Posay Lipikar Gel-Fluide
(Ovh 17,10€/200ml)

Raikas geelimäinen vartaloemulsio, joka kosteuttaa ja rauhoittaa ihoa. Olen kokeillut muutamia La Roche-Posayn rasvoja erityisesti atooppiseen ihottumaani ja olen ollut erittäin tyytyväinen niihin. Tätä en ole vielä edes avannut, koska en koe tarvetta tämän kaltaiselle rasvalle näin kesällä. Ihanaa kun nyt ei iholla ole ihottumaa eikä se kutia! Todellakin tulee käyttöön myöhemmin. Tämä on siis vain näytekoko, joka on saatavana apteekista.  


Schwarzkopf Professional Essensity Color & Repair Shampoo ja Hoitoaine 
(Ovh shampoo 14,90€/250ml ja hoitoaine 14,90€/200ml)

Essensity-hiustenhoitosarja sisältää puhtaita ja luonnollisia uutteita, eikä lainkaan keinotekoisia hajusteita, silikoneja, parafiini- tai mineraaliöljyjä. Orgaaninen granaattiomena ja manteliproteiini korjaavat vahingoittuneet ja huokoiset värjätyt hiukset, jotka tarvitsevat perusteellista elvytystä. Olen kokeillut näitä kerran, en silloin vielä huomannut mitään erityistä, paitsi etten pidä tuoksusta. Nämä ovat näytekokoja, jotka on saatavana parturi-kampaamoista. En usko, että lähden näitä vartavasten ostamaan sieltä täysikokoisena. 


Aco Moisturising Day Cream 
(Ovh 11€/50ml)

Päivävoide pehmentää ja silottaa ihoa. Se kosteuttaa tehokkaasti ja pitkävaikutteisesti koko päivän. Voide imeytyy nopeasti ja tekee ihosta raikkaan ja terveen näköisen. Täydellinen meikinalusvoide. Hajusteeton. Olen maanantaista lähtien käyttänyt tätä aamuisin, kokeillut myös hieman "raskaamman" meikin alle ja mielestäni ensivaikutelma on todella hyvä. Voide on mukavan kevyt ja imeytyy nopeasti, iho jää sileäksi, pehmeäksi ja kosteutetuksi. Mulla ei ole yhtään pahaa sanottavaa tästä. Tämä on täysikokoinen tuote, joka on saatavana apteekista. En silti ole aivan varma aionko ostaa tätä uudelleen, sillä minulla on aikas monta kasvorasvaa odottamassa käyttöä! 


Klorane Gentle Dry kuivashampoo spray
(Ovh 6,40€/50ml)

Hellävarainen mutta tehokas kuivashampoo, joka sisältää kaurauutetta. Osuvasti sattui boxissa tulemaan erilainen kuivashampoo, kun olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut sellaisen ostamista. Joskus aikaisemmin boxissa tuli Bangerheadin kuivashampoo, josta en pitänyt yhtään. Se jätti tummiin hiuksiini jotenkin harmahtavan "pölyisen" näköisen tyven, hyi. Vaikka kuinka koitin käyttää mahdollisimman vähän, kauempaa ymsyms. ei toiminut minulla. Tämä Kloranen versio sopii hiuksilleni, ei tule harmahtavaa tyveä tms. ja rasvaisuus on poissa jo hyvin pienelläkin määrällä. Tämä antaa myös ihan kivasti volyymia! Tämä on täysikokoinen tuote, joka on saatavana apteekista. Vaikka tämä vaikuttaa oikein näppärältä tuotteelta, jotenkin 50ml tuntuu melko pieneltä määrältä, joten jatkan vielä etsimistä. Jos sinulla on hyviä vinkkejä kuivashampoosta, joka tosiaan ei jätä tyveä harmahtavaksi ja on muutenkin toimiva tapaus niin jätäthän kommenttiosioon suosituksesi? :) 


Lumene Body Refresh Koivu & Hunaja Virkistävä jalkavoide
(Ovh 4,90€/75ml)

Jalkavoide sisältää mikroverenkiertoa parantavaa kamferia, joka virkistää jalkoja. Koivunlehtiuute virkistää ja luomuhunaja kosteuttaa kuivaa ja halkeillutta ihoa. Tätäkin olen muutamaan otteeseen ehtinyt kokeilla, mutta ensimmäisenä täytyy kyllä todeta yksi asia.. Tuoksu on todella vastenmielinen mielestäni. En oikeasti ole kovinkaan ronkeli tuoksujen suhteen, etenkään jalkavoiteisaa, mutta ihan totta. Vaikka tuoksu muistuttaa kesän rantasaunoista, koivikosta yms, jokin tekee siitä pistävän ja ehkä jopa tunkkaisen. Ärsyttävää, että jankutan pahasta hajusta, vaikka muuten voide onkin miellyttävä ja todellakin kosteuttaa ja virkistää jalkoja. Totaalinen turn off tuo tuoksu kyllä on. Harmi sinäänsä kun itse tuote vaikuttaa hyvältä! Tämä on täysikokoinen tuote, joka on saatavana hyvin varustelluista tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista. En tule ostamaan tätä tuotetta uudelleen, kuten arvata saattaa. 

Sellainen sisältö tällä kertaa. Mistään en riemuissani hihkunut enkä suoranaisesti itkenytkään, aika perus kauraa. Lemppareitani on Acon päivävoide ja Kloranen kuivashampoo. Täytyy varmaankin syödä tuo välipalapatukka! :D 

Oliko teillä boxissa jotakin erilaista? Mitä mieltä olit boxisi sisällöstä? Millainen olisi sinun unelma Livboxisi? :)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Brown Smokey eyes -meikki


Ruskea smokey eye on ihan mun lemppari silmämeikki. Käytin Maybellinen the Nudes -palettia, johon olen aivan rakastunut. Monet ilmeisesti eivät tykkää kyseisestä paletista, pigmenttisyys ei ole riittävä, luomiväri ei pysy luomella jnejne. Siksi jätin the Nudesin ainakin kymmenen kertaa kaupan hyllylle ennenkuin sen sieltä kotiutin. Mutta, en jaarittele tässä sen enempää the Nudesista, koska aion tehdä siitä erillisen arvostelun myöhemmin.


Perus smokey eyes -meikki on oikeasti aivan älyttömän helppo toteuttaa. Sen voi tehdä yhdellä tai useammalla värillä, avain onnistumiseen on hyvä häivytys. Käytin the Nudes -paletista kolmea sävyä, harmaanruskeaa ja tumman ruskeaa mattasävyä luomivakoon ja shimmeristä pronssista ruskeaa koko liittuvalle luomelle. Alaripsirajaan käytin tummaa mattaruskeaa ja koitin hieman suurentaa silmänsisänurkkaa tuomalla ruskean hieman alemmas kuin luonnollinen raja tulisi. En tiedä saiko tuosta kukaan mitään selvää, mutta ehkä lähikuvasta huomaa. Silmän sisänurkan korostin paletin kahdella vaaleimmalla shimmersävyllä. Vesirajaan käytin Lumenen Natural Code Eye Intensifier kynää sävyssä Pearly Taupe.


Käytetyt tuotteet: 

- Lumene Nude Perfection -meikkivoide sävyssä Hunajapilvi
- Maybelline DreamLumitouch -valokynä 
- Kubiss kivipuuteri sävyssä nro 2 Candle
- LilySeven Bronzing Powder sävyssä Golden Glow
- Elf Baked Blush sävyssä Peachy Cheeky
- Anastasia Beverly Hills Brow Wiz sävyssä Dark Brown
- Viva La Diva Eyebrow colour sävyssä Dark 
- Loreal Brow Artist Plumper sävyssä Transparent
- Lumene Natural Code Eye Intensifier kynä sävyssä Pearly Taupe
- Maybelline Big Eyes -maskara

maanantai 18. toukokuuta 2015

Garnier Respons: Marvellous nectar

Varmasti moni on nähnyt näitä kaupan hyllyllä, en osaa yhtään sanoa, koska nämä ovat myyntiin tulleet. Tuskin olen ainoa, jolla hiukset sähköistyvät todella herkästi? Ajattelin kokeilla öljyistä shampoota ja hoitoainetta josko ne auttaisivat. Olen käyttänyt nyt näitä reilu kuukauden verran ja voin kertoa, että apua on ollut! 

Sarjaan kuuluu shampoo, hoitoaine, öljy ja tehohoito. Tehohoidon jätin tällä kertaa ostamatta. Näistä oli Anttilassa tarjous, eli jokainen maksoi 3 euroa.  Marvellous Nectar on kuiville ja kiillottomille hiuksille tarkoitettu. Näitä oli useampaankin kategoriaan tarkoitettuja. 

Marvellous nectar -tuotteet sisältävät argaani- ja kameliaöljyä, eivätkä sisällä parabeenejä. 

Shampoo on hyvin vaahtoutuvaa ja helposti huuhdeltavaa. Tässä on mieto ja pehmeä tuoksu, jota en oikein osaa kuvailla. Huuhtelun jälkeen märät hiukset tuntuvat hieman öljyisille tavallaan niinkuin öljyhoidon jälkeen, varmaan ne jotka ovat tehneet öljyhoitoja hiuksilleen tietävät mitä tarkoitan.

Koostumus on todella juoksevaa ja tuote on läpinäkyvää. 

Hoitoaine tuoksuu aavistuksen pistävämmälle kuin shampoo suoraan purkista, mutta suihkussa käyttäessäni en ole itseasiassa haistanut yhtään mitään.  

Hoitoaine poikkeaa todella paljon aikaisemmin käyttämistäni, sillä se on koostumukseltaan ensin voidemmaista, mutta sitten kun sitä levittää niin se muuttuu öljyksi. Vaikea selittää. Hiuksista se on todella helppo huuhdella pois ja hiukset tuntuvat silkinpehmeiltä!

Ostin lisäksi tämän Marvellous nectar -hiusöljyn, joka on kaikille hiustyypeille tarkoitettu. Tämän on tarkoitus hoitaa, antaa kiiltoa, suojaa, pehmeyttä ja helpottaa föönausta. 

Tätä voi käyttää pyyhekuiviin hiuksiin tai kuiviin hiuksiin kiiltoa tuomaan. Olen kokeillut molempia, ja tykkään todella paljon. Latvat eivät ole enää niin kuivan oloiset ja tämä antaa kuiviin hiuksiin käytettynä ihanan kiillon! 

Hiusöljyssä on kätevä pumppu, jolla saa annosteltua tuotetta helposti. Tässä on samanlainen mieto tuoksu kuin shampoossa ja hoitoaineessa. Tämä ei tee hiuksista rasvaisen näköisiä edes kuiviin hiuksiin käytettäessä. Siitä suuri plussa! 

Kokonaisuudessaan suosittelen tätä sarjaa kaikille, joiden hiukset ovat kuivat ja sähköiset. Itselleni auttoi sähköisyyteen jo ensimmäisellä käyttökerralla. Voisin väittää, etten hetkeen edes kokeile muita!

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Livbox Toukokuu 2015

Eilen tuli Livbox! Odotin innolla tätä boxia, sillä tässä on yksi Glitz&Glam bloggarin suosikki meikkituotteista. Ainiin, kirjoitan tätä postausta tabletilla, jonka pari viikkoa sitten sain. En tiedä tosiaankaan, tuleeko tästä yhtään mitään, mutta koetetaan. Kätevää tämä on siinä mielessä, että minulla on tablettiini sellainen suojakuori, jossa on näppäimistö. Heti jos joku huomaa tässä jotakin kummallista sijoittelussa yms. niin jätäthän kommenttia!

Olen aavistuksen pettynyt tähän boxiin. En tiedä, mutta odotin jotenkin jotakin hieman erilaista. Teemana tällä kertaa on "Kesä on yhtä juhlaa".

Naturel: Nail Cover Stickers
Koko kynnen peittävät tarrat, pakkauksen mukana myös muotoilukynsiviila. Tosi kauniit leopardikuvioiset tarrat. Olen kerran aikaisemmin koko kynnen tarroja kokeillut ja tykkäsin kovasti. Palan halusta laittaa nämä kynsiin, taidan tehdä sen heti kun olen tämän postauksen saanut tehtyä!

Tuote on täysikokoinen, eli 20 tarraa. Saatavilla mm. hyvin varustelluista tavarataloista ja www.kauneutta.com hintaan 3,90e.  

Lumene: Heleyttävä BB-vartalovoide
BB-vartalotuote on suunniteltu korostamaan rusketusta ja parantamaan ihon sävyä kevyesti sävyttävällä ja kosteuttavalla koostumuksellaan. Erityisesti dekolteen, käsivarsien ja säärten iholle. Tämä nimenomaan ei ole itseruskettava. En osaa yhtään vielä sanoa millainen tuote tämä on. Itselläni ei ole minkäänlaisia ongelmia ruskettumisen kanssa, en itseasiassa edes muista koska olisin palanut auringossa, paitsi poskipäät. Voihan tämä silti olla oikein kiva hehkun tuoja kesällä! Mielenkiinnolla kokeilen. 

Tuote on täysikokoinen, 150ml. Saatavana hyvin varustelluista tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista hintaan 14,90e.

Dove: Deeply Nourishing Suihkusaippua
Olen jo pitkään käyttänyt erilaisia Doven suihkusaippuoita. joten ajattelin että tämä on perus hyvä tuote. Aikaisemmasta kokemuksestani poiketen, tätä suihkusaippuaa onkin muutettu. Nimittäin koostumus on vaahtoutuvampi mutta hellävaraisempi iholle. Innolla kokeilen, kunhan aikaisempi pistaasille tuoksuva loppuu. 

Tuote on näytekokoa, eli 55ml. Saatavilla hyvin varustelluista tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista hintaan 2,45e

 Max Factor: Colour Elixir Giant Pen Stick
Tämä oli ilmeisesti se Glitz&Glam bloggarin lemppari. Eli tällainen suuri huulipunakynä, jolla on helppo sekä rajata huulet että värittää ne. Sain sävyn Passionate Red. Ihana tumma punainen, huulilla tämä on todella kiiltävä ja hieman ehkä jopa märän näköinen. Levitys oli mielestäni jotenkin vaikeaa, en tiedä johtuiko se koostumuksesta vai mistä, mutta kokeilen varmasti uudelleen, jos vaikka vika oli levittäjässä. Mukana tuli myös teroitin, jossa on aukot sekä isolle että pienelle kynälle.

Tuote on täysikokoinen, eli 2,8g. Saatavilla hyvin varustelluista tavarataloista ja päivittäistavarakaupoista hintaan 11,90e.

 La Roche-Posay: Eau Thermale -lähdevesi
Rauhoittaa herkkää ihoa, joka on ärtynyt ulkoisista tekijöistä, kuten auringosta tai ihon pintakerrosta ohentavista käsittelyistä johtuen. Lähdeveden rauhoittavat ja antioksidanttiset vaikutukset perustuvat lähdeveden sisältämien mineraalien ja hivenaineiden yhdistelmään. Soveltuu käytettäväksi esim. kasvojen puhdistuksen tai auringossa oleskelun jälkeen rauhoittamaan ihoa. En ole koskaan ennen kuullutkaan tällaisesta tuotteesta, enkä oikein ymmärtänyt silti miten ja missä tätä nyt käytetään ja mitä vaikutusta tällä on. 

Tuote on näytekokoa, eli 50g. Täysikokoinen on 150g ja maksaa apteekissa 10e.

Nivea: Lip Butter Coconut
Nivean kookokselta tuoksuva uutuushuulivoide sisältää sheavoita. Ensin ajattelin EEEEIIII. Ensinnäkin, jokin kuukausi sitten Livboxissa sain mustikan tuoksuisen tällaisen. Se oli ensin ihan hyvä ja kiva, mutta totesin lopulta kuinka muovisen tuntuinen se on, eikä kosteuttanut ainakaan omia huuliani. Joten, ensin petyin kun näin tämän boxissa, koska en oikeastaan pitänyt aikaisemmastakaan ja lisäksi en voi sietää kookoksen makua, tuoksu on kylläkin ihana. Rohkeana kuitenkin avasin tämän ja tuoksu oli ihana! Kokeilin tätä heti ja onnekseni totesin tämän mauttomaksi! Huh. Lisäksi suuri plussa siitä, että tämä ei tunnu lainkaan muoviselta huulilla vaan on todella kevyt. Kosteuttavuudesta en vielä oikein pysty sanomaan muutaman käyttökerran jälkeen, mutta ihan ok tuotteelta vaikuttaa. 

Tuote on täysikokoinen, eli 16,7g. Saatavana hyvin varustelluista tavarataloista ja päivittäistavaramyymälöistä hintaan 3,45e. 

Kokonaisuudessaan boxi oli ihan ok, ei mitään suuria sydämentykytyksiä tai JIIHAA huutoja. Niitä odotellessa. 

perjantai 24. huhtikuuta 2015

MUA Glamour Days -paletti

Viimeksi esittelin teille MUA:n Heaven & Earth -paletin. Tänään esittelen teille sen toisen tilaamani paletin, eli Glamour Days. Hintaa tällä on samanverran, eli 4 puntaa (5,56€) ja ne postituskuluthan olivat alle 30€ ostoksille sen 5,50 puntaa (7,64€). Haluan muuten tähän väliin kertoa, että nämä MUA tuotteet ovat itse ostamiani, enkä ole ollut millään tavalla yhteyksissä MUAn kanssa mistään postaus asioista tms. 

Glamour Days -paletissa on 12 luomiväriä, joista 3 on mattaisia ja loput shimmerisiä. Paletista löytyy mm. ruskeita, sinisiä, violetteja, punertavia ja kultaisia sävyjä. Suurin osa sävyistä on runsas pigmenttisiä ja helppoja levittää, ainoa poikkeus on tuo matta tumman ruskea, mutta sekään ei ole mikään mahdoton levittää tai erityisen huono pigmenttinen. Se ei ole aivan yhtä pigmenttinen kuin muut.

Tein tällä paletilla yhden lookin, jossa näytin yhden tavan käyttää värejä silmämeikissä. Aion tehdä teille myös sellaisen hieman värikkäämmänkin lookin, kunhan saan ihoni taas jälleen kerran siihen kuntoon, että voin meikkivoidetta käyttää. Argh, tiedättekö kuinka ärsyttäviä kuivat läiskät ovat? Onko kohtalotovereita? Entä löytyykö hyviä vinkkejä niiden pois saamiseksi? Olen kokeillut vaikka mitä! 

Näillä sävyillä ei ollut nimiä, ainakaan kirjoitettuna palettiin.. Höh. Tässä kuitenkin on swatchaukset jokaisesta, hieman eri valoissa.

Olen oikeasti todella ällistynyt tästä pigmenttisyydestä ja laadusta mitä näiltä kahdelta MUA paletilta löytyy. Oikeasti, vain 5,56 eurolla saa näin uskomattoman hyvät paletit!

Onko sinulla jotakin MUA:n meikkejä? Mitä mieltä olet niistä?